Oivallus?
Oivalluksen loppuraportti: lataa tästä (pdf)
Oivalluksen 2. väliraportti: Moniosaajuus syntyy ryhmissä. Tulevaisuuden koulutus tukee ja edistää yhdessä tekemistä (pdf)
Oivalluksen 1. väliraportti: Uudet ideat syntyvät rajapinnoilla (pdf)
Mistä on kyse?
Oivallus eli "Oppivien verkostojen osaamistarpeet tulevaisuuden Suomessa" oli EK:n koordinoima osaamis- ja työvoimatarpeiden ennakointihanke.
Oivallus perustuu näkemykseen, jonka mukaan elinkeinoelämä toimii tulevaisuudessa enenevästi erilaisista toimijoista koostuvissa (globaaleissa) verkostoissa.
Oivallus jatkoi EK:n vuonna 2006 päättyneitä Palvelut 2020- ja Tulevaisuusluotain-ennakointihankkeita, joista kumpusi mm. oppiva verkosto -termi. Oppivalla verkostolla tarkoitetaan erilaisista toimijoista muodostuvia kokoonpanoja. Oppivien verkostojen menestyminen perustuu erilaisten osaamisten synergiaan.
Hanke oli kolmivuotinen. Sen loppuraportti julkaistiin toukokuussa 2011. Oivallus-hankkeen rahoituksesta vastasivat Euroopan sosiaalirahasto, Opetushallitus ja EK.
Mitä ennakoidaan?
Keskeinen kysymys kuului, millaisia osaamistarpeita verkostotalous synnyttää. Hankkeen päämääränä oli tuoda koulutuspoliittiseen päätöksentekoon elinkeinoelämän tulevaisuusnäkökulmia: minkälainen on työelämä 2020-luvulla? Mitä osaamisia silloin tarvitaan? Millaisia ovat osaajat? Millainen koulutus valmentaisi parhaiten tulevaisuuden töihin?
Miten?
Ennakointityötä tehtiin eri alojen asiantuntijoista koostuvissa keskusteluryhmissä. Asiantuntijakeskusteluissa syntyi tietämystä, näkemyksiä, arvoperustaisia painotuksia ja heikkoja signaaleja.
Tulevaisuuden yrityksissä tarvittavia osaamisia selvitettiin kevään 2010 aikana haastattelujen avulla. Edelläkävijäyritysten ja muiden asiantuntijoiden näkemyksiä tulevaisuuden työstä ja korostuvista osaamistarpeista peilattiin hankkeen aikana piirtyneeseen kuvaan tulevaisuuden toimintaympäristöstä.
Vuonna 2011 Oivalluksessa tarkasteltiin tulevaisuuden töihin valmentavaa koulutusta. Osaamisen synnyttämiseen ja kehittämiseen syvennyttiin tutkijahaastatteluissa, oppilaitosvierailuilla ja Shanghain opintomatkalla. Teemaa pohdittiin myös työpajoissa ja hankkeelle tilatuissa keskustelupapereissa.
Keskustelua käytiin myös tällä ja muilla avoimilla foorumeilla.
Milloin?
Hanke käynnistyi kutsuseminaarilla 18.11.2008. Sitä ennen Pöyryn konsultit työstivät esiselvityksen, johon koottiin 60 ennakointiraportin näkemyksiä tulevaisuuden kehityssuunnista ja suomalaisesta todellisuudesta osana laajempia kehityskulkuja.
Kolme työryhmää aloitti Oivalluksen teemojen pureskelun alkuvuodesta 2009. Työryhmien otsikot – Elämisen infra, Paikkaan ja aikaan sitomattomat palvelut, Uudet liiketoiminta-alueet – noudattavat Oivallus-filosofiaa: ne eivät edustaneet yhtä toimialaa vaan useampien osaamisten kokonaisuutta. Hankkeen ensimmäinen väliraportti kokosi yhteen tässä prosessissa esiin nousseita teemoja. Se keskittyi kuvaamaan tulevaisuuden toimintaympäristöä ja oppivia verkostoja.
Tulevaisuuden osaamistarpeita selvitettiin yrityshaastatteluihin sekä muuhun aineistoon tukeu-tuen vuoden 2010 aikana. Demos Helsingin tekemä esiselvitys osaamispuheessa korostuvista ja pimentoon jäävistä teemoista toimi Oivalluksen oman työn tukena. Toisessa väliraportissa pureuduttiin työn tekemisen tapojen muuttumiseen ja tulevaisuudessa tarvittaviin osaamisiin.
Vuonna 2011 ennakointityön tukena oli kolme workshopia, opintomatka Shanghaihin sekä oppimisen asiantuntijoiden haastattelut. Loppuraportissa koottiin yhteen kolmivuotisen hankkeen tulokset keskittyen erityisesti siihen, millainen koulutus valmentaisi tulevaisuuden työelämään. Miten tulevaisuudessa korostuvia osaamisia voi parhaiten oppia? Millaiset menetelmät motivoivat tarvittavien taitojen ja tietojen oppimista?
Hanke päättyi elokuussa 2011.

